---

2018 kirjoitus

Historian tuhoamiselle on aina ideologiset perusteet.

Pyrimme Suomen Asehistoriallisessa Seurassa tarkastelemaan kaikkea keräilyyn liittyvää pisemmällä näkökulmalla kuin vain jonkun EU-vöyhötyksen toteuttaminen. Liika, tavallinen ja turha ovat usein sanoja, joilla viitataan esineisiin jotka nousevat arvoon arvaamattomaan kun aikaa on kulunut riittävästi.

Halveksittu ja tavallinen on aina lopulta harvinaisempaa kuin ainutlaatuinen ja arvokas, koska sitä ei osata ajoissa vaalia. Asealan konkreettinen esimerkki on 1800-luvun patruuna, jota kukaan ei säästänyt koska sitä tehtiin kymmeniä miljoonia. Jossain vaiheessa siitä tuli vaarallinen koska se oli niin vanha ja epäluotettava, mutta tänään se voi maksaa alkuperäiskunnossa kymppejä tai satasia. Naurettava dekolakiesitys voi tuottaa uusia harvinaisuuksia. Lopulta se nostaa varmasti jäljelle jäävien lippaiden hintaa ja arvostusta.

Puolustusvoimien poistamia SA-kaupoissa myytyjä suomalaisen rynnäkkökiväärin koelippaita kysellään jo nyt ulkomaita myöten. Älytön tuhoamisvimma ei ainakaan lisää jo nyt keräilijöiden kaipaamia lipasmalleja. Lipasjahti on ideologinen keino vaikeuttaa aseenomistajien elämää. Poliisihallitus ja sisäministeriö ovat tehneet tietoisen valinnan ajaakseen tällä tavalla mahdollisimman monta aseenomistajaa vaikeuksiin. Vielä poliisitarkastaja Mika Koposen virassa ollessa esillä oli vaihtoehto kaikille myönnettävän lipaskortin käyttöönotosta äänenvaimenninkortin tapaan, mutta Koposen jäätyä pois tehtävistään tämä EU:llekin sopiva vaihtoehto päätettiin unohtaa Pohassa. Näin siis vielä joulukuussa 2017.

Esa Salldén SAHS pj